Tiedotteet Pääuutinen

Ruduksen LUMO-ohjelma suunnannäyttäjänä luonnon monimuotoisuuden huomioon ottamisessa liiketoiminnassa

20.03.2014

Rudus on edelläkävijäyrityksenä ottanut luonnon monimuotoisuuden huomioimisen osaksi yhtiön toimintatapaa. Valtioneuvosto on tehnyt periaatepäätöksen Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön strategian toteuttamiseksi vuosina 2012-2020. ”Me teemme sitä omalta osaltamme ja tekemisemme perustuu vapaaehtoisuuteen”, kertoo  Rudus Oy:n toimitusjohtaja Lauri Kivekäs Ruduksen LUMO-ohjelman julkistusseminaarissa....

Lue tiedote

Toimialat: Rakentaminen, Talous, Ympäristö ja luonto, Pääuutinen, Metsätalous, Maaseutu, Kaupungit ja kunnat

Rudus Oy ja Lujabetoni Oy valmistelevat yhteisyrityksen perustamista Pietariin

12.02.2014

Rudus Oy ja Lujabetoni Oy selvittävät mahdollisuuksia Pietarissa toimivien valmisbetoniliiketoimintojensa yhdistämiseksi. Mahdollisella yhdistymisellä tavoitellaan vahvempaa asemaa ja suurempaa markkinaosuutta suuressa valmisbetonimarkkinassa.

EU-komissio on antanut maanantaina 10.2.2014 yhdistämisen hyväksyvän päätöksen. Tällä hetkellä Venäjän kilpailuviranomaiset käsittelevät asiaa. Osapuolet odottavat, että tarpeelliset selvitykset...

Lue tiedote

Toimialat: Rakentaminen, Talous, Pääuutinen

Erittäin uhanalainen sinisiipisirkka löytyi Ruduksen Lappeenrannan Rutolan hiekkakuopalta

15.10.2013

Rudus Oy:n Lappeenrannan Rutolan hiekkakuopalta on löytynyt hyvin harvinaisen sinisiipisirkan (Sphingonotus caerulans) esiintymä, jonka kooksi on arvioitu ainakin useita kymmeniä yksilöitä. Sinisiipisirkka on Suomen harvinaisimpia heinäsirkkalajeja. Viimeisimmässä uhanalaiskatsauksessa sirkka on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi ja erityisesti suojeltavaksi...

Lue tiedote

Toimialat: Rakentaminen, Talous, Media, Ympäristö ja luonto, Pääuutinen