Tiedote

Erittäin uhanalainen sinisiipisirkka löytyi Ruduksen Lappeenrannan Rutolan hiekkakuopalta

ti lokak. 15 10:00:00 2013

Rudus Oy:n Lappeenrannan Rutolan hiekkakuopalta on löytynyt hyvin harvinaisen sinisiipisirkan (Sphingonotus caerulans) esiintymä, jonka kooksi on arvioitu ainakin useita kymmeniä yksilöitä. Sinisiipisirkka on Suomen harvinaisimpia heinäsirkkalajeja. Viimeisimmässä uhanalaiskatsauksessa sirkka on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi ja erityisesti suojeltavaksi lajiksi, mikä tarkoittaa, että lajin säilymiselle tärkeää esiintymispaikkaa ei saa hävittää eikä heikentää.

-Lajin uudet löydöt todistavat, että myös avoimien soranottoalueiden merkitys luonnon monimuotoisuudelle voi olla todella merkittävä, toteaa Ruduksen toimitusjohtaja Lauri Kivekäs. Jälkihoitotoimenpiteet eli maisemointityöt toteutetaankin Rudus-konsernissa jatkossa alueen ympäröivä luonto paremmin huomioiden. Hiekkakuoppien maisemointina käytetään usein mäntyistutuksia, mutta myös paahteisilla avomaakohteilla eläville uhanalaisille lajeille pyritään jättämään elintilaa.

Rudus on yhdessä luontoasiantuntijoiden kanssa kartoittanut toimipisteitä maakunnittain kesän aikana. Tavoitteena oli selvittää toimipisteiden nykytilanne ja arvioida alustavasti mahdollisia jälkihoitotoimenpiteitä alueen ympäröivä luonto huomioiden. Itä-Suomen maakuntakierroksen yhteydessä Sinisiipisirkkaesiintymän havaitsi museomestari Jaakko Kullberg Helsingin yliopiston Luonnontieteellisestä keskusmuseosta.                                   

-Sinisiipisirkka tunnettiin pitkään ainoastaan muutamalta rantahietikolta Hankoniemeltä ja Raaseporin Padvasta, mutta viime vuosina laji on yllättäen löytynyt Kaakkois-Suomesta kahdelta sisämaan hiekkakuopalta – Virolahdelta ja Rautjärveltä, kertoo Jaakko Kullberg. Lajin elinympäristöt ovat uhanalaisia ja vähenevät hietikkoalueiden umpeenkasvun takia – useat esiintymät ovat pienentyneet tai kadonneet männyn ja kurtturuusun leviämisen vuoksi. Venäjän puolella laji esiintyy useilla Suomenlahden hiekkasaarilla, Karjalan kannaksella ja Laatokan rantahietikoilla, mikä selittää lajin viimeaikaisen leviämisen maamme kaakkoisosiin. 

Sinisiipisirkka on avoimien rantahietikoiden ja arojen laji, joka suosii erityisesti hietikoiden paahteisia osia, joissa on myös karkeampaa soraa ja joissa sirkan etusiipien suojaväri antaa erinomaisen suojan. Laji on aktiivinen ja helposti havaittavissa vain auringonpaisteella, jolloin se häirittäessä pyrähtää herkästi lentoon ja paljastaa vaaleansiniset takasiipensä.  Sinisiipisirkka on erittäin nopea ja ketterä lentäjä toisin kuin suurin osa muista heinäsirkoistamme ja se voi lämpimällä säällä lentää pitkiä matkoja.

Kiviainesten ottoalueet muodostavat laajoina, avoimina ympäristöinä erinomaisen mahdollisuuden uhanalaisen avomaaluonnon monimuotoisuuden kehittymiselle ja säilymiselle. Laiduntamisen ja metsäpalojen vähenemisen myötä ovat tällaiset laajat, avoimet alueet kokonaan katoamassa Suomen luonnosta. Samalla kun kiviaineshuolto toteuttaa välttämätöntä yhteiskunnallista tehtäväänsä, se voi toimia Ruduksen kaltaisten vastuullisten toimijoiden osalta suomalaisen luonnon monimuotoisuuden turvaamisen edelläkävijänä.

 

Kuvaaja Jarmo Nieminen 

Liitteiden kuvatekstit:

1. Sinisiipisirkka on avoimien rantahietikoiden ja arojen laji, joka suosii erityisesti hietikoiden paahteisia osia, missä on myös karkeampaa soraa, jolle sen etusiipien suoja-väri sopii erinomaisesti.

2. Rutolassa sinisiipisirkan esiintyminen oli keskittynyt kuopan tasaisen pohjan pohjoisosiin, missä oli useissa kohdissa soransekaista hietaa, mikä on lajin tyypillisintä esiintymisbiotooppia.

3. Sinisiipisirkkoja löytyi kuopan pohjoisreunalta noin 100 metrin matkalta ja suunnilleen 20 metrin leveydeltä kuopan reunasta.

4. Aikuiset sinisiipisirkat liikkuvat kuumalla säällä ”varpaillaan” ruumis irti maasta ja vaaran uhatessa ne painautuvat maahan.

 

Lisätietoa antavat:

Helsingin yliopiston Luonnontieteellinen keskusmuseo, museomestari Jaakko Kullberg, 050 328 8886, jaakko.kullberg@helsinki.fi

Rudus Oy Kiviaines Itä-Suomi, aluejohtaja Marko Wasama, 020 447 6003, marko.wasama@rudus.fi

Rudus Oy, toimitusjohtaja Lauri Kivekäs, 0400 456 747, lauri.kivekas@rudus.fi

 

Tiedotus: Mirja Forsman, 0400 422 197, mirja.forsman@rudus.fi