Tiedote

Mennyttä aikaa etsimässä –ympäristötaideteos julkistettiin Ruduksen soranottoalueella Hyvinkään Suomiehessä

to toukok. 07 15:00:00 2015

Riku Lumiaron Mennyttä aikaa etsimässä -ympäristötaideteos julkistettiin tänään Ruduksen vanhalla soranottoalueella Hyvinkään Suomiehessä. Teos on rakennettu alueen kivistä, vanhoista rintamiestalon ikkunoista, heinäseipäistä sekä eläinten luista. Teos sijoittuu Hyvinkään kaupungin kaavaileman luontopolun varrelle.

Hyvinkään Suomies kuuluu Ruduksen LUMO-ohjelmaan, jonka tavoitteena on edistää luonnon monimuotoisuutta Ruduksen omilla toimipisteillä. Vuonna 2013 maisema-arkkitehti Vilma Pylkkö teki alueelle jälkihoitosuunnitelman osana diplomityötään. Suunnitelman tavoitteena on tehdä alueen maisemasta laadukkaampi, edistää luonnon monimuotoisuutta sekä lisätä alueen virkistyskäyttöä. Soranottotoiminta Hyvinkään Suomiehessä päättyi vuonna 2014.

Luontopolku ja luonnonmuistomerkit

Rudus on tehnyt yhteistyötä alueen kehittämiseksi Hyvinkään kaupungin ympäristöviranomaisten ja kaupunkisuunnittelijoiden kanssa. Kaupunki on kaavaillut alueelle luontopolkua, joka johdattaa kävijät muotoillun luonnon ja ympäristötaideteoksen luo. Jääkauden aikana muodostuneet suojellut luonnonmuistomerkit toimivat omalta osaltaan kohteen vetonauloina. Rinteiden harjalla  sijaitsevat Jätinkatuna tunnettu muinaisranta sekä Jätinlukoiksi nimetty suppa-alue.

Ketosirkka-hanke

Alueella tehdään vuoden 2015 aikana paahdeketojen hoitoa, kylvöjä ja muuta luonnonhoitoa mm. komealupiinin poistoa yhteistyössä Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri ry:n Ketosirkka-hankkeen kanssa. Ketosirkka-hankkeen tavoitteena on sekä työllistää ja parantaa työntekijöiden valmiuksia palata työelämään että kunnostaa ja hoitaa uhanalaisten lajien esiintymisalueita sekä uhanalaisia luontotyyppejä. Rudus Oy on mukana rahoittamassa hanketta. 

Seurannat luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi

Luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi tehtävien toimenpiteiden toimivuutta tullaan havainnoimaan kasvillisuus- ja hyönteisseurannoin. Seurannan tavoitteena on saada tietoa avainlajipopulaatioiden ja kohteen yleisluonteen muutoksista. Kasvillisuuden seuranta aloitetaan vuoden 2015 aikana. Hyönteislajiston osalta tehdään vuoden 2015 aikana esiselvitys, jonka avulla voidaan myöhemmin rajata alueelta selvitettävät hyönteislajit ja niiden esiintymispaikat sekä seurantamenetelmät.

Jälkihoitosuunnitelman toteutuksen myötä Suomiehen alueesta tulee esimerkkikohde uudelle jälkihoitotavalle. Samalla kohde muuttuu elämykselliseksi ja yllätykselliseksi virkistysalueeksi.

 

Lisätietoja:

Mennyttä aikaa etsimässä -ympäristötaideteos, Riku Lumiaro, p. 050 585 9857 

Rudus Oy, Vilma Pylkkö, suunnittelija, p. 050 370 3959, vilma.pylkko@rudus.fi

Rudus Oy, Hanna Luukkonen, ympäristöpäällikkö, p. 040 566 2050, hanna.luukkonen@rudus.fi

Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri ry, Eveliina Puhakka, hankevastaava Ketosirkka-hanke, p. 045 329 0855, eveliina.puhakka@sll.fi