Tiedote

Vuoden Kivenpyörittäjä Juha Kivimäki: Ympäristörakentamiseen lisää suunnittelun ja ylläpidon yhteistyötä

to toukok. 18 17:30:00 2017

Vuoden Kivenpyörittäjä -palkinnon saanut Juha Kivimäki perää vahvempaa yhteistyötä ympäristösuunnittelun, -rakennuttamisen ja ylläpidon kesken. Hänellä itsellään on kokemusta näistä kaikista.

Juha Kivimäki on toiminut syksystä 2016 lähtien rakennuttajana Vantaan kaupungin Viheralueyksikössä. Vantaan viheralueet olivat jo aikaisemmin tulleet hänelle tutuiksi, sillä Kivimäki toimi viiden vuoden ajan ylläpidon valvojapuutarhurina ja myöhemmin rakennuttamisen työpäällikön sijaisena.

Vuoden Kivenpyörittäjä -palkinto myönnettiin Juha Kivimäelle tunnustuksena hänen ympäristörakentamisen monipuolisesta asiantuntemuksesta ja kokemuksesta, joka kattaa niin suunnittelun, rakentamisen kuin rakennuttamisenkin sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Kivimäki on työskennellyt uransa alussa Itävallassa saaden eurooppalaisia vaikutteita.

Alan koulutuksen hän on saanut Lepaan puutarhaopistossa sekä Mäntsälän Maatalousoppilaitoksella. Kivimäki on ollut mukana useissa kirjaprojekteissa Suomessa ja Itävallassa sekä kirjoittanut alan lehtiartikkeleita.

Kivenpyörittäjä-palkinnon perusteissa todetaankin Juha Kivimäellä olevan laaja ja ammattitaitoinen näkemys alasta. Hän tietää, miten saadaan aikaan kestävää ympäristörakentamista.

Kivenpyörittäjä on valittu vuodesta 2001. Valinnan tekee Rudus Oy.

Tieto ja kokemukset jakoon

Juha Kivimäen nykyinen toimenkuva kattaa viher- ja ulkoilualueiden sekä  liikuntapaikkojen rakennuttamisen Vantaalla.

– Meillä on pieni ja ohut organisaatio. Se on myös toimiva, koska meillä on hyvä keskusteluyhteys sekä suunnittelun että ylläpidon kanssa. Palautetta saadaan myös käyttäjiltä. Kaikki tieto tulee antaa suunnittelunkin käyttöön, Juha Kivimäki sanoo.

Kivimäki korostaa, että ympäristösuunnittelun ja -rakentamisen prosesseissa tulee ottaa paremmin huomioon alueiden ylläpito ja loppukäyttäjät.

– Ylläpidossa on rajalliset resurssit eli alueiden pitää olla kestäviä ja helppohoitoisia. Vantaalaiset arvostavat luonnonmukaisuutta, mikä on hyvä asia, koska se on ylläpidonkin kannalta edullisinta.

– Tärkeää on myös miettiä, mitä asukkaat tarvitsevat – miten onnistuneet viheralueet saavat kaiken ikäisiä ihmisiä ulos luontoon ja liikkumaan. Vantaalla lähiliikuntapaikat ovat ahkerassa käytössä. Ne maksavat itse itsensä takaisin, kun ihmisten hyvinvointi paranee.

Kivimäki muistuttaa, että halvalla rakentamisen virhettä ei saa tehdä.

– Viheralueidenkin rakentamisessa tulee miettiä alueen elinkaari. Meillä on jo nyt paljon korjausvelkaa eikä sitä saisi yhtään lisätä.

Kaupunkiluontoa ei saa menettää

Juha Kivimäen mukaan tiivistyvässä kaupunkirakenteessa viheralueet ovat sekä henkisesti että fyysisesti tärkeitä.

– Ympäristörakentamisessa täytyy ottaa huomioon luontoarvot ja niiden säilyttäminen. Kaupungeissa menetetään luontoa koko ajan, vaikka tarvitaan avointa tilaa ja turvallisia viheralueita.

– Vihersuunnittelun tulee olla luovaa ja innovatiivista, koko alalla tarvitaan uusia, rohkeita ideoita.

Juha Kivimäki sanoo olevansa tyytyväinen, kun saa työskennellä tulevaisuuden alalla.

– Meillä on paljon uutta opittavaa esimerkiksi ilmastonmuutoksen myötä. Vantaan kaupunki on edelläkävijä hulevesien hallinnassa – toivottavasti joskus myös viherkattojen rakennuttajana.

Kuvatekstit

Rakennuttajapäällikkö Juha Kivimäki valittiin vuoden 2017 Kivenpyörittäjäksi tunnustuksena hänen ympäristörakentamisen monipuolisesta asiantuntemuksestaan. Kivenpyörittäjä on valittu vuodesta 2001. Palkinnolla halutaan tuoda esiin ammattitaitoista ja laadukasta ympäristörakentamista.

– Kivenpyörittäjä-palkinto on alalla erittäin arvostettu. Olen hyvin otettu, kun se minulle myönnettiin. Ehkä sukunimi velvoitti, Juha Kivimäki heittää iloisella huumorilla.

Lisätietoja

Rudus Oy Maisematuotteet

Markkinointipäällikkö Iia Suikki

gsm 050 340 7478

iia.suikki@rudus.fi

http://www.rudus.fi

 

Rakennuttajapäällikkö Juha Kivimäki

Vantaan kaupunki, Viheralueyksikkö

gsm 0400 459 064

juha.kivimaki@vantaa.fi