Tiedote

Rudus, Betomik ja Bermanto tiivistävät yhteistyötä betonilattiarakentamisessa

pe toukok. 17 10:00:00 2019

Rudus Oy, Betomik Oy ja Bermanto Oy ovat allekirjoittaneet 14.5.2019 viisivuotisen sopimuksen yhteistyöstä valmisbetonitoimitusten, pumppauksen ja lattiaurakoinnin kokonaisuudessa.

Yhteistyöllä haetaan ennen kaikkea ylivertaista asiakaskokemusta auttamalla asiakasta pääsemään parhaimpaan mahdolliseen lopputulokseen betonilattiarakentamisen haasteissa. Lisäksi yhteistyö luo erinomaiset puitteet tuotekehitystyölle.

– Yhteistyö mahdollistaa pitkäjänteisen kehitystyön betonilattioissa, missä tuotteistaminen ja kehitys on ollut viimeisen kymmenen vuoden aikana vähäistä, Ruduksen liiketoimintajohtaja Mikko Vasama kertoo.
– Rudus pystyy omalla vahvalla betoniosaamisellaan tuomaan resursseja kehitystyöhön sekä kehittämään lattiabetoneita myös sideaineiden ja kiviainesten suhteen entistä nopeammalla tahdilla. Esimerkiksi Ruduksen LUX-lattiabetonin kehitys on lähtenyt Bermannon kautta ja heidän asiakkaiden toiveista. Lisäksi käynnissä on Bermannon ja Ruduksen toimesta kuitubetoniin liittyvää kehitystyötä (mm. DI-työ), Vasama lisää.

Bermanto Oy:n toimitusjohtaja Olli Aho korostaa yhteistoiminnan tehostavan Bermannon uuden strategian toteutumista yhtiön keskittyessä betonilattialiiketoimintaan ja Bermanto®360-konseptinsa kehittämiseen.

Sopimuksen sisältö

Rudus, Bermanto ja Betomik neuvottelivat talven kuluessa yhteistyön tiivistämisestä koko Suomea koskevan paketin seuraavaksi viideksi vuodeksi:

  • Betomik ostaa Bermannon pumppauskaluston kokonaan
  • Betomik huolehtii jatkossa Bermannon valujen pumppaukset
  • Rudus toimittaa valmisbetonit Bermannon kohteissa
  • Bermanto toimii kuitutoimittajana Rudukselle (teräs- ja muovikuidut sekä mitoituspalvelu)
  • Kaikki sitoutuvat tekniseen yhteistyöhön ja betonimateriaalien kehitystyöhön.

Monipuolinen pumppauskalusto ja laadukkaampia lattiabetoneita

Yhteistyön myötä Ruduksen käytössä oleva betonipumppauskalusto monipuolistuu entisestään muun muassa korkeaan rakentamiseen soveltuvalla erikoiskalustolla, jakelupuomikalustolla sekä korkeapainepumpuilla, mitkä mahdollistavat betonin pumppauksen korkeimpiinkin torneihin.

Uusia toimivampia lattiabetonituotteita tullaan jatkossakin tuomaan markkinoille helpottamaan betonilattiarakentamisen haasteita sekä mahdollistamaan entistä laadukkaampia ja huoltovapaita betonilattiakohteita.

 

Kuvateksti:

Yhteistyössä on voimaa. Allekirjoitustilaisuuden päätteeksi tyytyväisinä (alkaen vasemmalta) Ari Simola (Bermanto), Olli Aho (Bermanto), Mikko Ikonen (Betomik) sekä Mikko Vasama (Rudus).

Lisätietoja:

Rudus Oy, Betoni- ja kivimateriaalit
Pasi Huttu, asiakaspalvelujohtaja
050 407 6383
pasi.huttu@rudus.fi

 

Rudus Oy, Betoni- ja kivimateriaalit
Mikko Vasama, liiketoimintajohtaja
050 357 0383
mikko.vasama@rudus.fi

Bermanto Oy
Martti Matsinen, tekninen johtaja
0400 458 382
martti.matsinen@bermanto.fi

Bermanto Oy
Olli Aho, toimitusjohtaja
040 534 1120
olli.aho@bermanto.fi   

Betomik Oy
Mikko Ikonen, toimitusjohtaja
044 505 0504
mikko.ikonen@betomik.fi

 

Rudus on kivipohjaisten rakennusmateriaalien, kuten valmisbetonin, kiviainesten, betonituotteiden sekä kierrätystuotteiden ja -palvelujen, toimittaja Suomessa, Virossa ja Pietarissa. Bermanto on Suomen suurin betonilattiaurakoitsija, joka keskittyy jatkossa entistä vahvemmin betonilattiaurakointitoiminnan kehittämiseen ja kasvattamiseen sekä materiaalien että palvelujen osalta. Betomik on betonipumppaukseen erikoistunut yritys toimien myös betonialan kokonaisurakoitsijana.