Tiedote

WWF käy metsätalouden ravinnevalumien kimppuun kosteikon avulla – Rudus lahjoitti kohteen kiviaineksen

to maalisk. 19 10:15:00 2020

WWF rakentaa Inkooseen Uudellemaalle noin hehtaarin laajuista metsäkosteikkoa, joka estää rehevöittävien ravinteiden valumista kosteikon yläpuolisesta talousmetsästä Ingarskilanjokeen ja edelleen Itämereen. Kosteikko myös tasaa tulvahuippuja ja toisaalta varastoi vettä kuivina kausina.

Ravinteita pidättäviä kosteikkoja on perinteisesti rakennettu maatalousmaiden yhteyteen, mutta kosteikot käsittelevät myös metsätalousmailta tulevia valumavesiä. Loppuvuodesta Suomen ympäristökeskus (SYKE) julkisti uudet arviot vesistökuormituksesta, joista ilmenee, että metsätalouden ja etenkin metsäojituksista johtuva ravinnekuormitus on paljon aiempaa luultua suurempi.

Inkooseen rakennettava metsäkosteikko on ensimmäinen Vesiensuojelu 4K- hankkeessa rakennettu metsäkosteikko.

”Nyt rakennettava kosteikko on hyvä esimerkki siitä, miten myös metsätalouden valumavesiä voidaan käsitellä ennen niiden päätymistä jokivesistöön ja edelleen Itämereen. Kosteikkokohteen maaperä ei myöskään sovellu maa- tai metsätalouskäyttöön, mutta alue voidaan sen sijaan käyttää vesiensuojeluun”, kertoo WWF:n suojeluasiantuntija Jenny Jyrkänkallio-Mikkola.

Ilmastonmuutoksen myötä lisääntyvät kuivuus ja tulvat tulevat aiheuttamaan yhä suurempia haasteita, eivätkä vanhat kuivatusratkaisut enää toimi.

”Suoriksi kaivetut metsä- ja pelto-ojat pidättävät vähemmän vettä, ja veden suuri virtausnopeus taas irrottaa uomasta maa-ainesta. Kosteikon avulla saamme pidätettyä alapuoliseen vesistöön päätyvää vettä, mikä auttaa myös tulvien hillitsemisessä. Tällaisten kohteiden lisääminen ympäri valuma-aluetta auttaisi vesien hallinnassa”, Jyrkänkallio-Mikkola selventää.

Kosteikosta hyötyy myös meritaimen

Kosteikko rakennetaan maanomistajan aloitteesta.

”Tulevaisuutemme riippuu luonnon hyvinvoinnista, minkä eteen me kaikki voimme tehdä asioita. Metsäkosteikon avulla edistämme vesisuojelua parantamalla ravinteiden ja maa-ainesten sitoutumista valuma-alueilla. Haluamme kosteikon avulla myös lisätä luonnon monimuotoisuutta luomalla hyvät elinolosuhteet lukuisille kasveille ja eläimille. Arvostamme WWF:n vetämän 4K-hankkeen panosta projektin läpiviemisessä”, maanomistaja Tom Relander perustelee.

WWF on rakentanut 4K-hankkeessa tähän mennessä kolme kosteikkoa Länsi-Uudellemaalle Siuntionjoen, Ingarskilanjoen ja Inkoonjoen valuma-alueille. Kosteikot tuottavat lukuisia hyötyjä: sen lisäksi, että ne vähentävät jokiin ja Itämereen kulkeutuvaa ravinnemäärää ja pidättävät vettä suurten virtaamien aikaan, ne toimivat vesivarastoina kuivina kausina ja lisäävät monimuotoisuutta. Ingarskilanjoen kuormituksen vähentymisestä hyötyy esimerkiksi meritaimen.

”Ingarskilanjoki on meritaimenen lisääntymisjoki, ja kohteen alapuolella sille soveltuvaa lisääntymisaluetta. Vähäisempi sedimenttikuorma edesauttaa kalojen kutusoraikkojen pysymistä puhtaana”, Jyrkänkallio-Mikkola kertoo.

Metsäkosteikon rakentamiseen tarvitaan kiviaineksia

Metsäkosteikon rakentamiseen tarvitaan kiviaineksia vahvistamaan maarakenteita, jolla taataan kosteikon oikeanlainen toimivuus mahdollisimman kauan. Rudus toimitti kohteeseen tarvittavat murskeet tukemaan kosteikon tiivisteseinää, joka pitää veden halutulla korkeudella kosteikolla. Kohteeseen toimitettua mursketta (raekoko 0-56) käytetään juuri rakennuspohjien sekä teiden jakavissa ja kantavissa kerroksissa lisäämään maarakenteen kantavuutta.

---

Kohteen kiviaineksen lahjoitti Rudus Oy. Vesiensuojelu 4K-hankkeessa (kuormitus kuriin konkreettisin keinoin) WWF työskentelee yhdessä maanomistajien kanssa Länsi-Uudellamaalla Inkoon-, Ingarskilan ja Siuntionjoen valuma-alueilla, jotta Itämeren kuormitusta saadaan vähennettyä ja sisävesien tilaa kohennettua. Hanketta rahoittavat ympäristöministeriö ja WWF. WWF:n rahoitusosuuden mahdollistaa Lassi Leppinen Säätiön WWF:lle tekemä suurlahjoitus.

Lisätietoja

WWF Suomi: 

  • Suojeluasiantuntija Jenny Jyrkänkallio-Mikkola, puh. 040 500 6968, jenny.jyrkankallio-mikkola@wwf.fi 

Rudus Oy:

  • Kiviainekset, myyntijohtaja Janne Paaso, puh. 040 706 6489, janne.paaso@rudus.fi
  • Ympäristö, ympäristöpäällikkö Terhi Rauhamäki, puh. 050 312 4624, tehri.rauhamaki@rudus.fi

 

Lähde: WWF Suomi mediatiedote

 

---

Rudus ja WWF yhteistyössä

Rudus ja WWF solmivat syksyllä 2018 yhteistyösopimuksen. Sen myötä Rudus on ollut mukana WWF:n virtavesihankkeessa, taimenkannan elinalueiden kunnostuksissa ja kosteikkoja rakentamassa.

Lisää tietoa näistä hankkeista | Rudus Pro:

https://www.rudus.fi/ajankohtaista/2018/09/21/rudus-mukana-wwf-n-suomen-suurimmassa-virtavesihankkeessa 

https://www.rudus.fi/ajankohtaista/2019/03/28/pato-poistettiin-kalojen-tielta-okeroisissa

https://www.rudus.fi/ajankohtaista/2019/08/08/inkooseen-kosteikko-torjumaan-itameren-rehevoitymista-ja-sinilevaa-rudus-lahjoittaa-kiviaineksen

Lisää tietoa Rudus Lumo -ohjelmasta:

https://www.rudus.fi/vastuullisuus/lumo-ohjelma

Lisää tietoa 4K-hankkeesta:

https://wwf.fi/alueet/suomi/virtavedet/kuormitus-kuriin/