Tiedote

Betoni kiertää - 1000 tonnia betonimursketta pihakivien valmistukseen

ti syysk. 08 10:49:00 2020

– Rudus Formento Uuma-kivi on ympäristötietoisen pihakivivalinta

Ruduksen Uuma-kivissä hyödynnetään kierrätettäviä uusiomateriaaleja. Jo muutaman vuoden ajan Uuma-kiviä on valmistettu lämmöntuotannon sivutuotteena syntyvää keinokiviainesta hyödyntäen. Alusta alkaen tavoitteena on ollut korvata valmistuksessa käytettävä neitseellinen luonnonkiviaines betonimurskeella, ja nyt siinä ollaan onnistuttu.

Raaka-aineiden kierrätys ja kiertotalous ovat ajankohtaisia aiheita ja yhä useammin myös tuotevalinnan kriteereitä. ”Raaka-aine viisaan” valmistuksen ja kestävän kehityksen vaatimusten tuloksena myös Ruduksella on keskitytty uusiomateriaalien hyödyntämiseen. Kuluva kausi on ollut betonituotetehtailla ja pihakivien valmistuksessa kiireistä aikaa. Pihakiviä on valmistettu ennätysmäärät. Myös ympäristöystävällisemmän Uuma-tuotteiden kysyntä on kasvanut.

Välillä pukkaa hukkaa – ylijäämäbetonin hyödyntäminen valmistuksessa

Ylijäämäbetonia voi syntyä tuotannon niin sanotuista valmistuserien lopuista sekä joskus epäkurantista tuotteesta, joka ei kelpaa myyntiin. Betonituotteiden valmistuksessa pyritään aina hukan pienentämiseen. Hukkaa on pienennetty muun muassa optimoimalla betonin valmistuksen massamääriä sekä kehittämällä tuotekoneita tekemään entistä tasaisempaa laatua ja valvomaan sitä.

Betoni kiertää tehokkaasti materiaali- ja betonituoteteollisuuden raaka-aineena kiertotalouden ympyrässä. Tavallisesti betonituotetehtaan ylimääräiset betonierät toimitetaan jätebetonina murskattavaksi Ruduksen Betoroc-murskeen raaka-aineeksi esimerkiksi maarakentamisen tarpeisiin. Nyt ylijäämäbetoni kiertää takaisin tuotteeseen ja voimme tarjota asiakkaille ympäristöystävällisempiä Uuma-tuotteita.

Sitkeästi kohti paikalla syntyvien ylijäämämateriaalien hyödyntämistä

– Olemme tutkineet betonimurskeen hyödyntämistä pihakivien raaka-aineena jo aikaisemmin. Tavoitteena on ollut tuottaa uusioraaka-ainetta omasta ylijäämäbetonista valmistuspaikalla. Samalla kuljetusten määrät vähenevät sekä pystymme minimoimaan hiilidioksidipäästöt, kun betonimurskeen kuljetukset jatkojalostuspisteelle ja takaisin jäävät pois.
Betonimurskeen hyödyntämisessä pohdittiin muun muassa murskeen varastointiin liittyviä kysymyksiä tai miten tuote reagoisi kosteuden kanssa. Oli myös syytä epäillä, että murskekasat saattaisivat jämähtää kovaksi kasaksi sateen jälkeen, koska seassa on väkisin hienoainesta, Ruduksen tehdaspäällikkö Kimmo Korpi pohtii.

Kuluneena kesänä testattiin asiaa käytännössä murskaamalla Tampereen betonituotetehtaan ylijäämäbetonit siirrettävällä murskaus- ja seulontakalustolla. Lopputuloksena saatiin 1000 tonnia betonimursketta; kaikki ylijäämäbetoni pystyttiin hyödyntämään tuotannon raaka-aineeksi.
– Olimme tehneet vastaavalla raaka-aineella onnistuneita kokeita tuotannossa jo aiemmin, joten ajoimme luottavaisin mielin betonimurskeen tuotannon kiviainessiiloihin. Valmistimme siitä pihakivien betonimassan, josta 15 % luonnonkiviaineksista korvattiin betonimurskeella. Kokeiden perusteella voimme hyödyntää betonimursketta massassa jopa 20 %, summaa tuotantopäällikkö Kimmo Korpi Tampereen betonituotetehtaalta.

Materiaalitehokkuus säästää luontoa muuttamatta betonikiven ominaisuuksia

Uuma-tuoteperheen valikoimassa on ensimmäisenä lanseerattu Uuma-Kartanokivi. Tilaamalla Uuma-Kartanokiviä asiakas voi olla varma, että tuotteen valmistuksessa on käytetty kierrätettyä uusiomateriaalia. Tämän kesän aikana Tampereen tehtaalla on tehty uusiomassalla valmistettuja pihakiviä myös muissa kivimalleissa. Merkkinä Uuma-tuotteesta on tuotelavan etikettiin lisätty ympäristöarvoja kuvaava lehti-kuvake.

Betonikivistä murskattua kierrätysbetonia sisältävän Uuma-betonikiven ominaisuudet ovat vastaavat kuin neitseellisistä kiviaineksista valmistetun kiven ominaisuudet, joten käyttö tapahtuu täysin perinteisten betonikivien tapaan. Ulkonäkö on identtinen ja muutkin käyttöominaisuudet ennallaan, kuten tavallisissa betonikivissä. Materiaalitehokkuus paranee entisestään ja myös tehtaan sisäinen kierto säästää ympäristöä.

Lisätietoja:

Rudus Oy
Tuoteryhmäjohtaja Antti Sirén
Maisematuotteet
050 541 1490
antti.siren(at)rudus.fi

 

---
Lue lisää verkkosivuiltamme: