Tiedote

Kari Lohvalle korkea-arvoinen mitali ansioistaan työturvallisuuden edistämiseksi

pe jouluk. 03 09:45:00 2021

Kultainen erityisansiomitali ojennettiin Kari Lohvalle Helsingissä 2.12.2021. Mitalin oli myöntänyt työsuojelusta ja sen valvonnasta vastaava ministeri Hanna Sarkkinen Tapaturmavakuutuskeskuksen yhteydessä olevan työympäristömitalitoimikunnan esityksestä.
– Arvostan saamaani mitalia suuresti. Se on erittäin hieno kruunu työuralleni, Rudukselta keväällä 2021 eläkkeelle jäänyt Lohva toteaa.

– Rakennusala on edelleen yksi tapaturma-alttiimmista aloista. Yhtenä syynä on se, että rakennustyömaalla jokainen päivä on hyvinkin erilainen, työympäristö muuttuu koko ajan. Vaaran paikkoja on paljon, joten riskit tulee tunnistaa ja hallita, Lohva toteaa.

Lohva aloitti Ruduksella työturvallisuustiimissä vuonna 2008.
– Kun aloitimme suunnitelmallisen työturvallisuustyön, oli ensin tartuttava kahteen isoon asiaan. Turvallisen työympäristön luominen vaati isoja rahallisia investointeja koneisiin ja laitteisiin. Toiseksi piti päästä vaikuttamaan ihmisten asenteisiin, jotta kaikki osaisivat ajatella ja toimia turvallisuuden vaatimalla tavalla. Investoinnit on tehty, mutta asenteiden muuttamisessa työ on edelleen kesken, Lohva toteaa.

Rakennusalalla tehdään nykyisin yhteistyötä turvallisuuden edistämiseksi laajalla rintamalla ja tehty työ tuottaa myös tulosta.
– Tapaturmavakuutuskeskuksen kanssa tehdyn selvityksen mukaan Rakennusteollisuus RT:n jäsenyrityksissä on tapaturmataajuus puolittunut viimeisen kymmenen vuoden aikana ja rakennusalan yrityksissäkin ne ovat vähentyneet neljänneksellä, Lohva toteaa.

Lohva on Ruduksella työskennellessään ollut myös hyvin aktiivisesti mukana Rakennusteollisuuden Turvallisuusryhmässä, Infra ry:n turvallisuusvaliokunnassa (aiempi nimi Infra ry:n turvallisuusryhmä) ja Rakennustuoteteollisuuden turvallisuusryhmässä, jossa toimi puheenjohtajana kahdeksan vuotta Lisäksi Lohva on ollut Työturvallisuuskeskuksen Rakennusalojen työalatoimikunnassa kahdeksan vuotta.
– Nuo ovat olleet työtehtävän mukana tulleita luottamustoimia. Olen otettu, että olen kelvannut, Lohva toteaa vaatimattomasti. – Toisaalta Rudus on ollut mallioppilas työturvallisuuden kehittämisessä. Minua on varmaan pyydetty mukaan kertomaan, mitä olemme Ruduksella tehneet, hän lisää.
Kerrottavaa on riittänyt. Yhtenä isona, konkreettisena tekona on ollut Rudus Turvapuiston perustaminen ja toimintamallin kehittäminen yhteistyössä alan muiden yritysten kanssa.

Hyvin esimerkillistä työtä

Kari Lohvan saamaa työympäristötyön kultaisen erityisansiomitalin perusteluiden mukaan Lohvan toiminta rakennusalan työturvallisuuden sekä työympäristön kehittäjänä on nähty alalla poikkeuksellisen esimerkillisenä ja pyyteettömänä työnä. 
Mitalia ovatkin Lohvalle esittäneet kaikki Työturvallisuuskeskuksen rakennusalojen työalatoimikunnassa toimivat järjestöt yhdessä työalatoimikunnan kanssa: Ammattiliitto Pro, INFRA, Koneyrittäjät, LVI-Tekniset Urakoitsijat, LVI-TU, Rakennusteollisuus RT, Rakennusliitto, Talonrakennusteollisuus, TEK ja YTN.

Lue laajempi artikkeli tästä linkistä > 


Lisätietoja:

Jussi Puustinen
Health, Safety & FLP Manager, Safety
CRH Finland Services Oyj
020 120 6433
jussi.puustinen@crhfinland.fi 


Kuvatekstejä:

(Lohva ja Sarkkinen)
Ministeri Hanna Sarkkinen ojensi Kari Lohvalle työympäristötyön kultainen erityisansiomitali. Hanna Sarkkinen vastaa sosiaali- ja terveysministeriössä työsuojelusta ja sen valvonnasta.

(Kari Lohva)
Kari Lohvan työtä rakennusalan työturvallisuuden edistämiseksi pidetään poikkeuksellisen esimerkillisenä ja pyyteettömänä. Ennen eläköitymistään keväällä 2021 Lohva toimi 13 vuotta Ruduksen työturvallisuuspäällikkönä ja samaan aikaan lukuisissa luottamustehtävissä.

(Turvapuisto)
Rudus Turvapuistot ovat olleet yksi merkittävä osa Kari Lohvan työuraa. – Erityisen iloinen olen siitä, että alan oppilaitokset ovat löytäneet tiensä niihin, Lohva toteaa.