Tiedote

Rudus LUMO -ohjelman pilotti Noro näyttää: Tämä on hyvä alku

ti elok. 30 09:00:00 2022

Rudus LUMO -ohjelman perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi kymmenen vuotta. Kuopion Maaningalla sijaitseva Noron soranottoalue sijaitsee osittain arvokkaalla harjualueella. Noin 30 hehtaarin alue on ollut Ruduksen omistuksessa vuodesta 1997 ja toiminta jatkuu siellä yhä.

Alueella on kuitenkin aloitettu maisemointi niissä paikoissa, joista ei enää oteta soraa. Ensimmäinen luonnon monimuotoisuutta tukeva maisemointisuunnitelma laadittiin vuonna 2013. Norosta tuli näin yksi LUMO-piloteista. Alue on jaettu lohkoihin, joita maisemoidaan vaiheittain ottotoiminnan etenemisen myötä.

Alkukesästä Rudus kutsui sidosryhmien edustajia tutustumaan Noron alueeseen ja LUMO-ohjelmaan. Asia kiinnosti ja paikalla oli henkilöitä muun muassa lähialueen kunnista, ELY-keskuksesta, luonnonsuojelu- ja ympäristöalan yhdistyksistä sekä erilaisista yrityksistä.

– Tilaisuudessa virisikin paljon keskustelua käytännön toimenpiteistä luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi sekä eri osapuolten yhteistyön mahdollisuuksista, kertoo Ruduksen tuotepäällikkö Mikko Soininen.

LUMO-ohjelman tavoitteena on, että luonto Ruduksen toimipisteissä on luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaampaa toiminnan päättyessä kuin sen alkaessa. Ruduksen kaikilla toimipisteillä tehdään mahdollisuuksien mukaan luonnon monimuotoisuutta ja hiilensidontaa lisääviä toimenpiteitä.

Tärkeä oppi: maisemointi pitää aloittaa heti

Rudus otti jo LUMO-ohjelmaa perustaessaan kumppaneikseen luonto- ja ympäristöalan asiantuntijoita ja aktiivisia toimijoita. Oma ydinosaaminen kun on kiviainestoiminnassa.

Norossa on tehty yhteistyötä tamperelaisen luonnonsuojeluyhdistyksen Villi vyöhyke ry:n kanssa. Villi vyöhyke on vastannut Norossa vuodesta 2017 paahdealueilla viihtyvien kasvien kylvöstä sekä seurannut kasvuston kehittymistä.

– Aluksi poistimme alueelta koivuja ja mäntyjä sekä kylvimme muun muassa mäkitervakon, nurmikohokin, päivänkakkaran, neidonkielen ja puna-ailakin siemeniä. Monet kasvit lähtivät kasvuun ja kukkivat hyvin, kertoo Villi vyöhykkeen puheenjohtaja Jere Nieminen.

Norossa oli yksi alue terassoitu jo muutama vuosi ennen Villi vyöhykkeen tekemiä kylvöjä.

– Tästä opimme sen, että alueen maisemointi ja uusien kasvien tuominen alueelle pitää aloittaa heti kiviainesten ottamisen loputtua. Jos yhtään odotetaan, muualta tulevat, sinne kuulumattomat kasvit valtaavat alan, Nieminen sanoo.

Erilaiset toimijat täydentävät toisiaan

Villi vyöhyke tuli mukaan Noron maisemointiin Ruduksen kutsusta. Yhdistys on vastannut tilaustyönä alueen kylvöistä ja seuraa nyt kasvillisuuden kehittymistä sekä tekee tarvittaessa täydennyskylvöjä.

– Villi vyöhykkeen ammattitaito on ollut korvaamatonta Noron hankkeessa, Mikko Soininen kiittää.

– Yhteistyömme on erittäin hedelmällistä. Kaksi hyvin erilaista organisaatiota, pieni yhdistys ja iso yritys, täydentävät hyvin toisiaan. Yhteisen tekemisen paikka ja päämäärä on ollut helppo löytää, Jere Nieminen lisää.

Suunta on oikea – eteenpäin!

Niemisen mukaan kymmenvuotias Rudus LUMO -ohjelma on jo osoittanut vahvasti tarpeellisuutensa ja antanut hyviä kokemuksia sekä käytäntöjä. Mutta:

– Olemme kuitenkin luonnon monimuotoisuuden turvaamisessa ihan alkuvaiheessa. Rudus on toteuttanut hyviä, yksittäisiä hankkeita, mikä on ihan oikein, kun ollaan luomassa jotain uutta. Nyt toimintaa täytyy laajentaa vahvemmin eri osapuolten yhteistyöhön ja tehdä toiminnasta sekä ohjelmallista että strategista. Kiviainesalueiden jälkihoito pitää saada vahvemmin jo valtiolta tuleviin ohjeisiin, Nieminen sanoo.

– LUMO-ohjelman ja muun vastaavan toiminnan suunta on varmistunut oikeaksi. Nyt vaan suunnitelmallisesti ja rohkeasti eteenpäin!

Lue laajempi artikkeli tästä linkistä

 

Lisätietoja:

Rudus Oy

Ympäristöasiantuntija Heli Kanto

020 447 4121, heli.kanto(at)rudus.fi

 

Tuotepäällikkö Mikko Soininen

050 568 6011, mikko.soininen(at)rudus.fi

 

Villi vyöhyke ry

Puheenjohtaja Jere Nieminen

040 522 4476, jere.nieminen(at)villivyohyke.fi

 

Kuvatekstejä

 

Kuva 1 (Rudus_Noro_LUMO_kuva1)

Villi vyöhyke ry:n puheenjohtaja Jere Niemisen mukaan Noron soranottoalueen maisemoinnista on saatu monta hyvää käytännön oppia monistettaviksi seuraaviin kohteisiin. – Tärkein havainto on kuitenkin se, että teemme oikeita asioita ja etenemme oikeaan suuntaan, Nieminen toteaa.

 

Kuva 2 (Rudus_Noro_LUMO_kuva2)

Kesän alussa Rudus kutsui eri sidosryhmien edustajia tutustumaan Noroon ja kuulemaan sekä keskustelemaan LUMO-ohjelmasta. Kiinnostunut ryhmä suuntasi kohti maisemoitua paahderinnettä.

 

Kuva 3 (Rudus_Noro_LUMO_kuva3)

Luonnossa jo harvinaisiksi muuttuneita kasveja on saatu kotiutumaan ja kukoistamaan Noron paahderinteillä. Sieltä on viety jo siemeniä kylvettäväksi pariin muuhunkin Ruduksen LUMO-kohteeseen.

 

Kuva 4 (Rudus_Noro_LUMO_kuva4)

– Ruduksen ja Villi vyöhykkeen yhteistyömme on erittäin hedelmällistä. Kaksi hyvin erilaista organisaatiota täydentävät hyvin toisiaan, toteaa Jere Nieminen. Vierellä Ruduksen ympäristöasiantuntija Heli Kanto.

 

Kuva 5 (Rudus_Noro_LUMO_kuva5)

Iloisia ihmisiä yhteisen asian äärellä. Kuvan etualalla kasvaa sinistä neidonkieltä ja vasemmalla taustalla näkyy valkoisia päivänkakkaroita.