Tiedote

Kestävä junarata vaatii kovan luokan raidesepelin

ti elok. 15 09:30:00 2023

Luumäki-Imatra-rataosuus on tärkeä osa tavara- ja henkilöliikenteen reittiä Helsinki-Kouvola-Imatra-Joensuu, joka tunnetaan myös nimellä Karjalan rata. Väyläviraston teettämä Luumäki-Imatra-hanke eli LUIMA tähtää tavaraliikenteen toimintaedellytysten ja henkilöliikenteen palvelutason parantamiseen. Rataosuuden parantaminen on kokonaisuudessaan mittava hanke. Rakentaminen käynnistyi vuonna 2018 ja valmistuminen on aikataulutettu vuoteen 2024.

Hanke on jaettu osaurakoihin, joista Rakennusurakka 5 on saanut nimekseen LUIMA RU5. Tämän urakan työt on aloitettu toukokuussa 2022 ja se valmistuu syksyllä 2023.

GRK:n urakka kattaa radan tukikerroksen eli raidesepelin vaihtamisen, alusrakenteiden parantamista, radan kuivatuksen parantamista louhimalla ja kaivamalla ojia, routasuojauksien tekemistä, meluesteiden rakentamista, viiden sillan korjaamisen sekä uusien huoltoteiden rakentamista.

– Vielä ei kannata alkaa juhlia, mutta tähän asti työt ovat sujuneet erinomaisesti olosuhteet huomioon ottaen, toteaa GRK:n työmaamestari Mikko Väisänen.

Raidesepelin laadulla suuri merkitys

Väyläviraston mukaan raidesepelitukikerros on radan liikennöitävyyden edellyttämän raiteen tasaisuuden ja radan käytettävyyden säilymisen kannalta keskeisin radan rakenneosa. Tästä syystä raidesepelin laatuominaisuudet ovat erittäin merkittäviä tukikerroksen toiminnan ja elinkaaren varmistamisen kannalta.

– Radan tukikerroksen sepelin edellytetään täyttävän standardin SFS-EN 13450 mukainen rakeisuusluokka F ja iskunkestävyysluokka LArb 12, tarkentaa GRK:n työmaapäällikkö Kai Koho.

Rakeisuusluokka tarkoittaa sepelin raekokojakaumalle asetettuja raja-arvoja. Radan tukikerroksen sepelin eli raidesepelin rakeisuusluokka F on yksi kolmesta Suomessa käytetystä rakeisuusluokasta ja se on näistä yleisin.

– Pääsääntöisesti valmistamme raidesepelin aina rakeisuusluokkaan F. Tämä on tiukin näistä luokista, kertoo Ruduksen yksikönpäällikkö Tero Virtanen.

Iskunkestävyysluokat kuvaavat sepelin lujuutta ja soveltuvuutta raidesepeliksi. – LArb12 on tiukin iskunkestävyysluokista. Luokka vaatii kalliolta kovaa lujuutta ja tuon luokan aikaansaamiseksi ei montaa kallioaluetta ole, Virtanen toteaa.

Lisäksi murskauskaluston on sovelluttava raidesepelin valmistamiseen ja henkilökunnan on oltava ammattitaitoista, jotta muut raidesepeliltä vaadittavat ominaisuudet täyttyvät

Joustavaa ja ketterää toimintaa

Mikko Väisäsen mukaan näin isossa urakassa ilmenee jatkuvasti haasteita.

– Erityistä tässä on se, että melkein kaikki työt tehdään viikonloppuisin tilaajan antamien liikennekatkojen aikana. Se vaatii tarvittavien henkilö- ja koneresurssien varaamista ja varmistamista hyvissä ajoin. Parhaimmillaan yhdessä liikennekatkossa voi nimittäin työskennellä jopa yli sata henkilöä ja kymmeniä koneita.

Rudus toimittaa työmaalle yli 100 000 tonnia raidesepeliä. Toimitukset on tehty pääosin arkisin ennalta suunniteltuihin välivarastoihin.

– Rudus on toimittanut ratasepelin lisäksi myös maanrakennustöissä tarvittavat murskeet ja sepelit. Yhteistyö on ollut erittäin joustavaa ja sujunut mainiosti kuten aiempinakin vuosina. Lisäksi kiviainesalueen keskeinen sijainti urakka-alueeseen nähden tuo ketteryyttä ja nopeutta arkiseen toimintaan, Koho kertoo. 

Lisäksi Ruduksen elementtitehdas Lappeenrannan Harapaisissa on toimittanut työmaalle meluesteen rakentamisessa tarvittavia perustuselementtejä.

Ympäristöstä huolehtien

Ympäristövastuu on tärkeä arvo niin GRK:lle kuin Ruduksellekin. Kai Kohon mukaan jo urakan suunnittelu- ja kilpailutusvaiheessa asetettiin tiettyjä ympäristöä koskevia reunaehtoja, jotka näkyvät monin eri tavoin hankkeen toteutusvaiheessa.

– Yhtenä esimerkkinä ovat rakennettavat meluesteet, joilla vähennetään raideliikenteestä aiheutuvaa melua radan varren asukkaille Lappeenrannan Mäntylän ja Kuuselan kohdalla. Liito-oravien kulkureiteille on säästetty puustoa ylitysten mahdollistamiseksi. Työn toteutukseen liittyen tehdään kuukausittain ympäristömittaus, jonka tulokset raportoidaan Väylävirastolle.

– Ympäristön huomioiminen työmaan jokapäiväisessä arjessa puolestaan näkyy monella eri tapaa: melua ja tärinää aiheuttaville töille on asetettu aikarajoitteita, huoltoteillä ja sepelin lastauspaikoilla tehdään pölynsidontaa ja asutusten läheisyydessä tiedotetaan tulevista häiriöistä.

Lue laajempi artikkeli ruduspro.fi-sivustolta tästä linkistä

 

Luumäki–Lappeenranta-hanke

- Osa Luumäki–Imatra-ratahanketta, Rakennusurakka 5 eli LUIMA RU5

- Tilaaja: Väylävirasto

- Pääurakoitsija: GRK

- Rataosuuden pituus: 27 km

- Rakennusaika: kevät 2022–syksy 2023

- Parannetaan tavaraliikenteen toimintaedellytyksiä ja henkilöliikenteen palvelutasoa

- Ruduksen toimitukset: raidesepelit, maanrakennustöissä tarvittavat murskeet ja sepelit, meluesteen rakentamisessa tarvittavia perustuselementtejä; lisäksi Rudus on toimittanut LUIMA-hankkeeseen kaapelikanavia, sähköratapylvään perustuksia ja UL-kaivotuotteita

Kuvatekstejä

(Kuva-1-Rudus-raidesepeli)

Rudus toimittaa Karjalan radan parantamiseen Luumäen ja Lappeenrannan väliselle urakkaosuudelle tiukan laatuluokan raidesepeliä.

 

(Kuva-2-Rudus-raidesepeli)

Raidesepelin laatuominaisuudet ovat erittäin merkittäviä tukikerroksen toiminnan ja elinkaaren varmistamisen kannalta. Rudus valmistaa raidesepelin pääsääntöisesti tiukimpaan rakeisuusluokkaan F.

 

(Kuva-3-Rudus-raidesepeli)

GRK:n urakka kattaa muun muassa radan tukikerroksen eli raidesepelin vaihtamisen. Laadukkaalla ja kestävällä raidesepelillä tehty tukikerros takaa raiteen tasaisuuden, mikä on taas oleellista liikennöitävyyden kannalta.

 

Lisätietoja

Rudus Oy

Myyntipäällikkö Annamaria Ruuskanen

Kiviainekset, Etelä-Suomi

020 447 6114

annamaria.ruuskanen(at)rudus.fi