Tiedotteet Rakentaminen
Vuoden Kivenpyörittäjä Juha Kivimäki: Ympäristörakentamiseen lisää suunnittelun ja ylläpidon yhteistyötä
18.05.2017
Vuoden Kivenpyörittäjä -palkinnon saanut Juha Kivimäki perää vahvempaa yhteistyötä ympäristösuunnittelun, -rakennuttamisen ja ylläpidon kesken. Hänellä itsellään on kokemusta näistä kaikista.
Juha Kivimäki on toiminut syksystä 2016 lähtien rakennuttajana Vantaan kaupungin Viheralueyksikössä. Vantaan viheralueet olivat jo aikaisemmin tulleet hänelle tutuiksi, sillä Kivimäki toimi viiden vuoden ajan ylläpidon...
Toimialat: Puutarha, Ympäristö ja luonto, Kiinteistöt, Suunnittelu ja tekniikka, Rakentaminen
Rudukselta uusi ratkaisu hulevesien hallintaan
09.03.2017
Rudus kehittää jatkuvasti tuotteita ja ratkaisuja hulevesien hallintaan.
Nyt uutuutena on innovatiivinen, kaupunkialueella toimiva Hörppö, joka kerää ympäröiviltä pinnoilta hulevedet. Se toimii samalla kadunkalusteena ja istutusalustana kasveille, jotka parhaimmillaan toimivat ympäristön puhdistajina.
Hörppö integroidaan esimerkiksi...
Toimialat: Puutarha, Ympäristö ja luonto, Kiinteistöt, Suunnittelu ja tekniikka, Rakentaminen
Rudus Kotipolku – uusi verkkopalvelu pienrakentajille
15.02.2017
Rudus Oy on avannut oman kodin rakentajille ja kaikille rakentamisesta kiinnostuneille uuden verkkopalvelun, Kotipolun.
Rakennusprojektiin ryhtyvällä on monta asiaa mietittävänä liittyen maanrakennukseen, perustuksiin ja runkotöihin sekä pihaan ja puutarhaan. Eri verkkosivustoilla on tarjolla tietoa hyvin hajanaisesti eli sitä on vaikea löytää.
...Toimialat: Puutarha, Markkinointi, Rakentaminen
Tutustu Ruduksen uutuustuotteisiin ja Kotipolku-palveluun messuilla
25.01.2017
Ruduksen messukauden aloittaa Rakenna & Remontoi -messut Vantaan Myyrmäki-hallissa 27.-29.1. Viikkoa myöhemmin Ruduksen osasto pystytetään Tampereen Asta Rakentaja -messuille. 3.-5.2. järjestettävät messut on Pirkanmaan suurin rakentamisen ja asumisen messutapahtuma.
Ruduksen osastolta vierailija saa vinkit betonisten pihakivien käyttöön ja pihan suunnitteluun. Esillä on uutuustuotteet Onni ja Antikko -kivet, Torino-kivet ja...
Toimialat: Puutarha, Markkinointi, Rakentaminen
Rudus tutkii Turun T3-sairaalatyömaalla käytetyn betonin laatua
02.01.2017
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri on 30.12.2016 kertonut testauttaneensa betonisten tukirakenteiden puristuslujuutta ja käynnistävänsä tulosten perusteella niiden purkua Turun yliopistollisen keskussairaalan T3-sairaalatyömaalla. Rudus ei ole toiveistaan huolimatta saanut osallistua T3-sairaalatyömaalla tehtyihin selvityksiin.
Rudus jatkaa omia selvityksiään ja raportoi tutkimustuloksista niiden valmistuttua. Tulosten arvioidaan olevan...
Toimialat: Kotimaa, Rakentaminen
Turun Harppuunaparkin ja T3-sairaalan betonirakenteissa lujuuspotentiaalia tehokkaalla jälkihoidolla
20.12.2016
Turun Harppuunaparkin työmaalta poratut kaksi viikkoa lämpöhauteessa säilytetyt koekappaleet saavuttivat VTT:n puristuskokeissa 13–20 MPa lisää lujuutta ja ylittivät vaaditut puristuslujuudet sekä anturoiden että pilareiden osalta. Näidenkin tulosten perusteella Ruduksen Harppuunaparkkiin toimittamassa betonissa ei ole ollut puutteita, vaan kyse on kypsyysasiasta. Myös T3-sairaalan rakenteissa todettiin merkittävää lujuuskasvua (yli 5 MPa),...
Toimialat: Kotimaa, Rakentaminen
Rudus Oy:n hallituksen puheenjohtajan ja toimitusjohtajan nimitykset
14.12.2016
Lauri Kivekäs on nimitetty Rudus Oy:n hallituksen puheenjohtajaksi 1.1.2017 alkaen. Hallituksen puheenjohtajan tehtävien lisäksi Lauri Kivekäs vastaa Ruduksen yhteiskuntavastuuasioista sekä Ruduksen Viron ja Venäjän yhtiöiden toiminnasta.
Mikael Fjäder on nimitetty Rudus Oy:n toimitusjohtajaksi 1.1.2017 alkaen. Mikael Fjäder on toiminut vuodesta 2008 alkaen Rudus Betonituote Oy:n toimitusjohtajana ja...
Toimialat: Kotimaa, Rakentaminen
Rudus Oy:n näkemys Rakennuslehdessä 5.12. julkaistuun verkkoartikkeliin
09.12.2016
Ohessa Rudus Oy:n näkemys Rakennuslehden 5.12.2016 julkaistuun verkkoartikkeliin ”Tuulivoimalan perustus purettiin pehmeän betonin takia – neljässä tuulipuistossa tarkastuksia”. Verkkoartikkeliin oli päätynyt useita oikaisua vaativia kohtia, joista keskeisimpiä käsittelemme alla. Toisin kuin teksti antaa ymmärtää, niin Ruduksen tietojen mukaan yhdessäkään tuulivoimapuistossa ei ole purettu rakenteita sen takia, että betonin lujuus olisi...
Toimialat: Kotimaa, Rakentaminen
Tilaa tiedotteet
Yhteyshenkilöt
Digitaalisen markkinoinnin ja viestinnän asiantuntija
020 447 711
fnev.ebhivara@ehqhf.sv
-
22.04.2021 11:06
Tästä kohteesta olemme erityisen ylpeitä.🤩 Hyvinkään Suomies on vierailun arvoinen paikka. Lisää tietoa alueesta: https://t.co/2yyxLMGAuP#vastuullisuus #luonnonmonimuotoisuus #rudus https://t.co/xi88DKY44V
— Rudus (@RudusLumo) April 22, 2021 -
26.03.2021 18:20
Kivi nähdä! https://t.co/4ae9LFl5T8 #yhteistyö @LahtiKymp #yritysyhteistyö @RudusLumo @WWFSuomi https://t.co/G7XrgNFVwE Ruduksen tekemät lahjoitukset ovat tukeneet WWF Suomen sisävesiohjelmassa tehtävää suojelutyötä. https://t.co/uGFdFyGrj9
— Manu Vihtonen (@MVihtonen) March 26, 2021
RSS
-
Rudus on lähtenyt mukaan Betonin digitalisaatio -konsortioon. Se on rakennusteollisuuden toimijoista koottu työryhmä, jonka pyrkimyksenä on kehittää digitaalinen ratkaisu betonirakenteiden laadun varmistamiseksi ketjun jokaisessa vaiheessa.
The post Asiantuntijatyöryhmä kehittämään betonirakenteiden laadun digitaalista valvontaa appeared first on RudusPro.
-
– Betoroc sopii kohteisiin, joissa tarvitaan hyvää kantavuutta ja se säästää sekä kustannuksissa että luontoa, tiivistää toimitusjohtaja Marko Pirttijärvi.
Piha- ja puistosuunnittelu Pirttijärvi Oy on erikoistunut pihojen suunnitteluun, rakennuttamiseen, konsultointiin ja valvontaan. Yrityksen asiakkaina on talo-, kiinteistönhuolto- ja isännöintiyhtiöt, seurakunnat, teollisuus- ja tuotantolaitokset sekä kuntasektori. Yritys on perustettu vuonna 1995 ja se työllistää kuusi henkilöä.
The post Betoroc-murskeen käytöstä selkeää hyötyä appeared first on RudusPro.