Tiedotteet
Betoniset jättikukat virkoavat Lahdessa
07.11.2013
Lahden kaupunginsairaalan edustalla ollut vaikuttava, betoninen Kukkatervehdys-teos saadaan takaisin kaupunkikuvaan. Jättimäisiä tulppaaneja muistuttava veistos vaurioitui auton törmäyksessä vuonna 2009. Siitä lähtien se on ollut tallessa Ruduksen Lahden tehtaalla, jossa sitä nyt korjataan. Ensimmäinen kunnostettu kukka tuotiin ulos lokakuun lopussa.
Kulttuuritekoa on ollut avittamassa Lahden...
Toimialat: Rakentaminen, Kulttuuri ja taide
Ruduksen Lauri Kivekkäälle työturvallisuuden 2013 Jorma Saari -palkinto
24.10.2013
Tiedote 24.10.2013
Nolla tapaturmaa -foorumin johtoryhmä on myöntänyt Lauri Kivekkäälle, Rudus Oy ja Rakennusteollisuus RT ry, Jorma Saari -tunnustuspalkinnon hänen ansioistaan työturvallisuutta edistävässä toiminnassa.
Palkinnon perusteluina on, että Lauri Kivekäs on toiminut esimerkillisesti työturvallisuuden edistäjänä niin yritysjohtajana kuin koko edustamallaan toimialalla.
– Rudus Oy...
Toimialat: Rakentaminen, Talous, Työelämä, Turvallisuus
Erittäin uhanalainen sinisiipisirkka löytyi Ruduksen Lappeenrannan Rutolan hiekkakuopalta
15.10.2013
Rudus Oy:n Lappeenrannan Rutolan hiekkakuopalta on löytynyt hyvin harvinaisen sinisiipisirkan (Sphingonotus caerulans) esiintymä, jonka kooksi on arvioitu ainakin useita kymmeniä yksilöitä. Sinisiipisirkka on Suomen harvinaisimpia heinäsirkkalajeja. Viimeisimmässä uhanalaiskatsauksessa sirkka on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi ja erityisesti suojeltavaksi...
Toimialat: Rakentaminen, Talous, Media, Ympäristö ja luonto, Pääuutinen
Tilaa tiedotteet
Yhteyshenkilöt
Digitaalisen markkinoinnin ja viestinnän asiantuntija
020 447 711
fnev.ebhivara@ehqhf.sv
-
22.04.2021 11:06
Tästä kohteesta olemme erityisen ylpeitä.🤩 Hyvinkään Suomies on vierailun arvoinen paikka. Lisää tietoa alueesta: https://t.co/2yyxLMGAuP#vastuullisuus #luonnonmonimuotoisuus #rudus https://t.co/xi88DKY44V
— Rudus (@RudusLumo) April 22, 2021 -
26.03.2021 18:20
Kivi nähdä! https://t.co/4ae9LFl5T8 #yhteistyö @LahtiKymp #yritysyhteistyö @RudusLumo @WWFSuomi https://t.co/G7XrgNFVwE Ruduksen tekemät lahjoitukset ovat tukeneet WWF Suomen sisävesiohjelmassa tehtävää suojelutyötä. https://t.co/uGFdFyGrj9
— Manu Vihtonen (@MVihtonen) March 26, 2021
RSS
-
Rudus on lähtenyt mukaan Betonin digitalisaatio -konsortioon. Se on rakennusteollisuuden toimijoista koottu työryhmä, jonka pyrkimyksenä on kehittää digitaalinen ratkaisu betonirakenteiden laadun varmistamiseksi ketjun jokaisessa vaiheessa.
The post Asiantuntijatyöryhmä kehittämään betonirakenteiden laadun digitaalista valvontaa appeared first on RudusPro.
-
– Betoroc sopii kohteisiin, joissa tarvitaan hyvää kantavuutta ja se säästää sekä kustannuksissa että luontoa, tiivistää toimitusjohtaja Marko Pirttijärvi.
Piha- ja puistosuunnittelu Pirttijärvi Oy on erikoistunut pihojen suunnitteluun, rakennuttamiseen, konsultointiin ja valvontaan. Yrityksen asiakkaina on talo-, kiinteistönhuolto- ja isännöintiyhtiöt, seurakunnat, teollisuus- ja tuotantolaitokset sekä kuntasektori. Yritys on perustettu vuonna 1995 ja se työllistää kuusi henkilöä.
The post Betoroc-murskeen käytöstä selkeää hyötyä appeared first on RudusPro.