Tiedotteet
Projektijohtaja Aki Loikkanen, Rudus Oy: Katse haasteellisten aikojen yli entistä vahvempaan toimintaan
19.10.2023
Rakennusinsinööri Aki Loikkanen aloitti syyskuun alusta Ruduksen betonituotteiden projektijohtajana. Virka on uusi, mutta Rudus Loikkaselle entuudestaan tuttu. Hän nimittäin toimi aikaisemmin Leviat Ab:ssä myyntitiimin vastaavana myyntipäällikkönä. Leviat on maailmanlaajuinen markkinajohtaja rakennus- ja teollisuusalojen nosto-, liitos- ja ankkurointiteknologioissa. Yhtiö kuuluu samaan CRH-konserniin Ruduksen kanssa.
– Tunsin jo...
Toimialat: Arkkitehtuuri, Kiinteistöt, Tuotanto, Rakentaminen
Risto Niutanen 47 vuotta samassa tehtaassa: Muutosten vuosikymmeniä kaikki
03.10.2023
Risto Niutanen pääsi jo koululaisena kesätöihin Lohjan Sementtituotteelle, kun sanoi olevansa yhtä ahkera kuin veljensä. Nyt hän toimii Ruduksen Lohjan betonituotetehtaan työnjohtajana vastaten putkista ja kaivonrenkaista.
– Suuri muutos tapahtui 90-luvun alussa, kun isoja kaivoja alettiin tehdä betonielementeistä paikalla valun sijaan, Niutanen toteaa.
Risto Niutanen antaa haastattelun kotoaan Teamsin välityksellä. Se saa kysymään,...
Toimialat: Työelämä, Rakentaminen
Ruduksen kivet tukemassa – Länsi-Uudellemaalle kaksi uutta kosteikkoa
06.09.2023
WWF on toteuttanut kesän aikana Länsi-Uudellamaalla erilaisia vesienhallinnan kokonaisuuksia, joilla hidastetaan valuma-alueilta vesistöihin virtaavaa vettä. Kokonaisuudet pitävät sisällään esimerkiksi kosteikkoja, laskeutusaltaita sekä pohjakynnyksiä. Vesienhallintatyön tavoitteena on vähentää tulvaongelmia ja vesistöjen ravinnekuormitusta.
Siuntioon Vikträskin rannalle valmistuu VALUTA 2-hankkeen koordinoimana noin 0,7 hehtaarin...
Toimialat: Kaupungit ja kunnat, Ympäristö ja luonto, Kiinteistöt, Rakentaminen
Rudus jatkaa rakennusalan työturvallisuuden edelläkävijänä
01.09.2023
Betoniteollisuuden työturvallisuuskilpailun voitto meni Rudus Oy:n Oulun (Liitintien) betonituotetehtaalle. Palkintoseremoniassa 1.9.2023 kultainen kypärä asetettiin tehdaspäällikkö Jussi Sieversin päähän.
– Upea tunnustus työturvallisuuden eteen tehdystä työstä tehtaallamme. Tämä innostaa varmuudella jatkamaan ponnisteluja hyvän yhteisen asian eteen. Kiitos kuuluu koko henkilökunnalle, Sievers iloitsee.
Toimialat: Turvallisuus, Kiinteistöt, Terveys, Rakentaminen
Ensimmäistä kertaa Habitareen rakennetaan osasto täysin kiertotalouden ehdoilla
31.08.2023
Ensimmäistä kertaa Habitaren historiassa messuille nousee täysin kiertotalouden ehdoilla rakennettu osasto: Avotakka-paviljongin rakenteet jatkavat elämäänsä osana uusia rakennusprojekteja Habitaren jälkeen. Myös Ruduksen kierrätysbetonista ja kivilouheesta syntyneet uusiotuotteet löysivät sujuvasti tiensä paviljonkiin.
Betoni ja kivi kiertää tehokkaasti – myös paviljongin puutarhaan ja sieltä pois
Purku- ja ylijäämäbetonia...
Toimialat: Vastuullisuus, Arkkitehtuuri, Puutarha, Ympäristö ja luonto, Kiinteistöt, Rakentaminen
Lamminrahkan koulukeskukseen erittäin vähähiilisiä CEVO-pihakiviä: ”Vähähiilisyys yksi hankinnan kriteeri”
24.08.2023
Lamminrahkan koulu valmistui elokuun alussa. Kolmikerroksisessa rakennuksessa on tilat päiväkodin 140 lapselle ja 0–6 -luokkien 665 lapselle. SRV vastasi koulun toteuttamisesta projektinjohtourakoitsijana.
– SRV:lle tärkeitä tekijöitä materiaalien valinnassa ovat vähähiilisyyden lisäksi pitkäaikainen kestävyys, energiatehokkuus sekä helppo huollettavuus. Lisäksi pidämme tärkeänä kierrätetyn materiaalin osuutta, Miimu Airaksinen...
Toimialat: Vastuullisuus, Ympäristö ja luonto, Kiinteistöt, Rakentaminen
Kestävä junarata vaatii kovan luokan raidesepelin
15.08.2023
Luumäki-Imatra-rataosuus on tärkeä osa tavara- ja henkilöliikenteen reittiä Helsinki-Kouvola-Imatra-Joensuu, joka tunnetaan myös nimellä Karjalan rata. Väyläviraston teettämä Luumäki-Imatra-hanke eli LUIMA tähtää tavaraliikenteen toimintaedellytysten ja henkilöliikenteen palvelutason parantamiseen. Rataosuuden parantaminen on kokonaisuudessaan mittava hanke. Rakentaminen käynnistyi vuonna 2018 ja valmistuminen on aikataulutettu vuoteen...
Toimialat: Logistiikka ja liikenne, Rakentaminen
Logistiikkakeskuksen 50 tunnin suurvalu sujuvasti Vihreä Betonilla
07.06.2023
Kesko rakennuttaa Hyvinkäälle 85 000 neliömetrin kokoisen logistiikkakeskuksen Onnisen ja K-Auton käyttöön. Logistiikkakeskus valmistuu vaiheittain vuosien 2025–2030 aikana. Keskolle investointi on yli 300 miljoonaa euroa. Haahtela toimii projektinjohtajana ja päätoteuttajana. Kreate vastaa projektin maarakennus- ja perustusurakasta.
Toukokuussa työmaalla oli vuorossa yli kaksi vuorokautta kestänyt valu. – Valoimme automaatiovaraston...
Toimialat: Ympäristö ja luonto, Kiinteistöt, Rakentaminen
Tilaa tiedotteet
Yhteyshenkilöt
Digitaalisen markkinoinnin ja viestinnän asiantuntija
020 447 711
fnev.ebhivara@ehqhf.sv
-
22.04.2021 11:06
Tästä kohteesta olemme erityisen ylpeitä.🤩 Hyvinkään Suomies on vierailun arvoinen paikka. Lisää tietoa alueesta: https://t.co/2yyxLMGAuP#vastuullisuus #luonnonmonimuotoisuus #rudus https://t.co/xi88DKY44V
— Rudus (@RudusLumo) April 22, 2021 -
26.03.2021 18:20
Kivi nähdä! https://t.co/4ae9LFl5T8 #yhteistyö @LahtiKymp #yritysyhteistyö @RudusLumo @WWFSuomi https://t.co/G7XrgNFVwE Ruduksen tekemät lahjoitukset ovat tukeneet WWF Suomen sisävesiohjelmassa tehtävää suojelutyötä. https://t.co/uGFdFyGrj9
— Manu Vihtonen (@MVihtonen) March 26, 2021
RSS
-
Rudus on lähtenyt mukaan Betonin digitalisaatio -konsortioon. Se on rakennusteollisuuden toimijoista koottu työryhmä, jonka pyrkimyksenä on kehittää digitaalinen ratkaisu betonirakenteiden laadun varmistamiseksi ketjun jokaisessa vaiheessa.
The post Asiantuntijatyöryhmä kehittämään betonirakenteiden laadun digitaalista valvontaa appeared first on RudusPro.
-
– Betoroc sopii kohteisiin, joissa tarvitaan hyvää kantavuutta ja se säästää sekä kustannuksissa että luontoa, tiivistää toimitusjohtaja Marko Pirttijärvi.
Piha- ja puistosuunnittelu Pirttijärvi Oy on erikoistunut pihojen suunnitteluun, rakennuttamiseen, konsultointiin ja valvontaan. Yrityksen asiakkaina on talo-, kiinteistönhuolto- ja isännöintiyhtiöt, seurakunnat, teollisuus- ja tuotantolaitokset sekä kuntasektori. Yritys on perustettu vuonna 1995 ja se työllistää kuusi henkilöä.
The post Betoroc-murskeen käytöstä selkeää hyötyä appeared first on RudusPro.