Tiedote

Vuoden Kivenpyörittäjä -palkinto Gretel Hemgårdille: ”Maisema-arkkitehtuuri on tulevaisuuden ala”

to toukok. 26 18:00:00 2016

– Ilmastonmuutoksen myötä myös maisema-arkkitehtuurissa tulee laajemmin ymmärtää luonnon olosuhteita niin kaupungeissa kuin maaseudulla. Esimerkiksi hulevesien hallinta vaatii eri alojen suunnittelijoiden yhteistyötä, jotta tarvittavia maa-alueita saadaan tähän tarkoitukseen, toteaa maisema-arkkitehti Gretel Hemgård.

Gretel Hemgårdille myönnettiin vuoden 2016 Kivenpyörittäjä-palkinto tunnustuksena erittäin monipuolisesta maisema-arkkitehdin urasta. Hemgård on Suomen maisema-arkkitehtiliiton kunniajäsen.

Kivenpyörittäjä on valittu vuodesta 2001. Valinnan tekee Rudus Oy. Kivenpyörittäjän valinnalla halutaan tuoda esiin ammattitaitoista ja laadukasta ympäristörakentamista.

Vuonna 1982 perustettu Maisemasuunnittelu Hemgård on erikoistunut historiallisiin ympäristöihin, mutta on pääasiassa suunnitellut uusia alueita.

– Maisemassa on aina tarina. Mitä enemmän se pystyy kertomaan menneistä ajoista, sitä enemmän se kiinnostaa minua ja toisaalta sitä vaativampaa ja inspiroivampaa on myös luoda uutta kertomusta, Gretel Hemgård kertoo.

– Puiston tai puutarhan suunnittelua ei voi aloittaa valkoiselta paperilta, vaan se on aina kiinni ympäröivissä rakennuksissa ja luonnossa.

Hyvät oivallukset ilahduttavat

Gretel Hemgård sanoo ilahtuvansa siitä, jos hänen toimistonsa tekemä suunnitelma on oikein toteutettu ja ympäristöstä pidetään huolta sen valmistumisen jälkeen. Näin ei aina ole.

– Muuten kuljen kaupungeissa katsellen ympärilleni ja yrittäen ymmärtää, miten johonkin ratkaisuun on päädytty. Viisaat valinnat ja yllättävät oivallukset ovat aina hyvästä ja puhuttelevat. Ihmisen pitäisi voida olla ylpeä siitä ympäristöstä, jossa hän asuu, Gretel Hemgård pohtii.

Sen sijaan häntä surettaa virheratkaisut, kun suunnitelmissa ei ole otettu huomioon esimerkiksi ilmansuuntia tai osattu arvioida etukäteen ihmisten mieltymyksiä.

– Helsingin Kaapelitehtaan tarina oli hieno ja kaupunki antoi rakennukset kulttuurin käyttöön. Mutta talon toiminnot eivät näy mitenkään ulospäin. Merenranta on varattu pysäköinnille eikä rakennuksen kulttuuri tai ison ravintolan olemassaolo näy parhaan merimaiseman rannassa.

– Muissa maissa kaupunkisuunnittelun onnistuminen mitataan sillä, miten kaupunkilaiset ottavat julkisen tilan käyttöönsä. Toinen tärkeä onnistumisen mitta on innovatiivisuus maisema-arkkitehtuurissa. Sitä kaipaan Suomen pääkaupungin puistoissa ja aukioilla edelleen lisää.

Resursseja tarvitaan lisää

Gretel Hemgårdia huolestuttaa Helsingin tuleva yleiskaava.

– Kaupunkirakenteen tiivistämisessä on jäämässä liian vähälle huomiolle viheralueiden merkitys virkistäytymiseen, luonnon monimuotoisuuteen, vesienhallintaan ja resilienssiin eli viheralueiden joustokykyyn erilaisissa muutoksissa.

Gretel Hemgårdin mukaan suomalaisessa maisema-arkkitehtuurissa on aina ollut liian vähän resursseja niin koulutuksessa kuin suunnittelussa ja toteutuksessa kentällä.

– Ja nyt leikkaukset kohdistuvat sinne, missä on jo muutenkin tiukkaa.

– Maisema-arkkitehtuurin saralla on paljon tehtävää, mutta tarvitaan koulutusta ja varsinkin tutkimusta.

Hemgård muistuttaa, että Suomessa on aivan liian vähän maisema-arkkitehtejä.

– Meillä valmistuu vuosittain vain 10–15 maisema-arkkitehtiä. Ruotsissa vastaava määrä on kymmenkertainen eikä sielläkään ole tällä alalla työttömyyttä.

Kuvateksti:

– Suomalaisessa maisema-arkkitehtuurissa pitää olla enemmän innovatiivisuutta, Gretel Hemgård sanoo. Hänelle myönnettiin Kivenpyörittäjä 2016 -palkinto tunnustuksena erittäin merkittävästä ja monipuolisesta maisema-arkkitehdin urasta. Ruduksen myöntämää palkintoa on jaettu vuodesta 2001.

Maisemasuunnittelu Hemgårdin referenssit näissä linkeissä:

http://hemgard.fi/projektit/

http://hemgard.fi/tyoluettelo/

Lisätietoja

Rudus Oy Maisematuotteet

Markkinointipäällikkö Pirkko Merisalo

gsm 040 53 42 577

pirkko.merisalo@rudus.fi

http://www.rudus.fi

 

Gretel Hemgård, maisema-arkkitehti, MARK

Maisemasuunnittelu Hemgård

gsm 040 572 7880

gretel.hemgard@hemgard.fi

http://www.hemgard.fi

 

Kivenpyörittäjät 2001-2016

2001                     Reijo Järvinen, insinööri, HKR

2002                     Arja Sippola, arkkitehti, Suunnittelukeskus Oy (nyk. FCG Planeko Oy)

2003                     Ulla-Kirsti Junttila, teollinen muotoilija, HKR

2004                     Mikko Heikkilä, arkkitehti, Arkkitehtitoimisto Mikko Heikkilä Oy

2005                     Juha Ryösä, arkkitehti, KSOY Arkkitehtuuria

2006                     Juha-Erkki Hirvonen, rakennusinsinööri, Rakennustaito Hirvonen Oy

2007                     Rauno Hänninen, kaupunginpuutarhuri, Keravan kaupunki

2008                     Pentti Peurasuo, maisema-arkkitehti, HKR

2009                     Yrjö Rossi, arkkitehti, Arkkitehtityöhuone Artto Palo Rossi Tikka Oy

2010                     Seppo Närhi, hortonomi, päätoimittaja, Viherympäristö-lehti, toiminnanjohtaja, Viheraluerakentajat ry

2011                     Olavi Järvenpää, toimitusjohtaja, VRJ-Group

2012                     Ria Ruokonen, maisema-arkkitehti, Maisema-arkkitehdit Byman & Ruokonen Oy

2013                     Heikki Laaksonen, puutarhaneuvos, kaupunginpuutarhuri, Kotkan kaupunki

2014                     Risto Kettunen, kivikauppias, Kivikopla Oy

2015                     Hannu Koivisto, toimitusjohtaja, Koiviston Vihertyö Oy

2016                     Gretel Hemgård, maisema-arkkitehti, MARK, toimitusjohtaja, Maisemasuunnittelu Hemgård