Tiedote

Virtavesien kunnostus ja kutusora turvaavat taimenkantoja

to helmik. 13 12:10:00 2020

Taimen nousee kotijokeensa kutemaan niin merestä kuin järvistäkin. Mutta enää se ei aina suju ongelmitta, vaan virtavesiä pitää kunnostaa kudun ja taimenkannan turvaamiseksi. Ruduskin on mukana talkoissa lahjoittamalla tärkeää kutusoraa.

 

Lohen sukuisen taimenen levinnäisyysalue kattaa koko suomen sisävedet ja merialueen. Vaikka taimenen levinnäisyysalue on laaja, sitä esiintyy nykyisin vain harvoissa virtavesissä. Taimenkannat ovat taantuneet virtavesien perkausten ja veden laadun heikentymisen takia. Lohikalana taimen ja sen lisääntyminen vaatii puhdasta, runsashappista ja viileää vettä.

Taimenen merivaelteiset kannat luokitellaankin Suomessa erittäin uhanalaisiksi, sisävesien kannat Napapiirin eteläpuolella erittäin uhanalaisiksi ja pohjoispuolella silmälläpidettäviksi.

Taimenkannat kaipaavat siis apua ja sitä antaa muun muassa Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry (KVVY).

Kutusoraikko vahvistaa taimenen lisääntymistä

KVVY on tehnyt vuosikymmenten ajan tiivistä yhteistyötä osakaskuntien ja kalastusalueiden kanssa virtavesien ja taimenkantojentilan parantamiseksi.

– Virtavesi-inventointeja, sähkökoekalastuksia, taimenen mätirasia-istutuksia ja alkuperäisten taimenkantojen kartoitustyötä on tehty vuosittain kalastusalueiden, osakaskuntien ja ELY-keskusten taloudellisella tuella, ympäristöasiantuntija Heikki Holsti KVVY:stä toteaa.

– Viime vuosina kunnat ja kaupungit ovat alkaneet tukea tätä toimintaa, mikä on mahdollistanut toiminnan laajentamisen. Myös yritykset ovat vähitellen alkaneet tulla mukaan talkoisiin, Heikki Holsti kertoo.

KVVY järjestää vuosittain 6–7 talkoilla toteutettavaa kunnostustapahtumaa virtavesien parantamiseksi.

– Otimme yhteyttä Rudukseen vuonna 2015 ja yhteistyömme alkoikin silloin heti. Rudus toimittaa meille sponsorituella tarvittavia kiviaineksia eli lähinnä kutusoraa. Ruduksen kumppani Tampereen Autokuljetus Oy on mukana talkoissa kuljettamalla kutusoran talkoopaikalle.

– Kutusoraikoiden teolla pyritään vahvistamaan taimenen luontaista lisääntymistä. Viimevuosina KVVY:n kohteille on tuotu vuosittain 4-5 kasettikuormaa kiviainesta, mikä on ollut varsin hyvä määrä kunnostustalkoiden toteuttamista ajatellen, Heikki Holsti kertoo.

Taimenen monivaiheisesta sekä vaativasta luontaisesta elinkierrosta johtuen virtavesien kunnostaminen saattaa konkretisoitua positiivisesti taimenkantojen tilassa vasta pitkän ajan kuluessa.

– Monen asian pitää loksahtaa kohdalleen, jotta taimenen lisääntyminen onnistuu: tarvitaan lisääntymiskykyisiä yksilöitä, hyviä kutusoraikoita oikeissa paikoissa, virtaaman pitää olla hyvä ja talven olosuhteet mädin kehittymiselle suopeat. Mutta jos kaikki natsaa, vaikutus voi olla ihan välitönkin, Heikki Holsti toteaa.

Vastuu koko toimintaketjussa

KVVY:n lisäksi Rudus tekee tuloksellista yhteistyötä ympäristöalan eri toimijoiden kanssa. Verkostossa ovat mukana esimerkiksi Suomen luonnonsuojeluliitto, Suomen ympäristökeskus (SYKE), Villi Vyöhyke ry sekä lukuisia alansa huippuasiantuntijoita.

– He ovat ympäristöasioiden oikeita ammattilaisia. Käymme aktiivista sidosryhmien välistä vuoropuhelua niin järjestöjen, viranomaisten kuin rakennusalan muidenkin toimijoiden kanssa ja toiminta-alueidemme asukkaiden kanssa, Ruduksen ympäristöpäällikkö Terhi Rauhamäki sanoo.

– Vastuullisuutta korostetaan entistä enemmän ja ympäristö koetaan paljon monimuotoisemmaksi kuin ennen. Lainsäädäntö tiukkenee ja vaatimukset kasvavat. Ympäristöasiat vaikuttavat vahvasti yritysten liiketoimintaan eli nekin täytyy suunnitella huolella.

– Ruduksen ympäristötyö näkyy asiakkaalle sekä palvelun että tuotteiden laadussa. Kun asiakkaat käyttävät esimerkiksi Ruduksen kierrätystuotteita, he pystyvät vahvistamaan omaa vastuullista toimintaansa. Vastuu ympäristöstä kuuluu koko toimintaketjulle, Terhi Rauhamäki korostaa.

Heikki Holsti on samoilla linjoilla:

– Yritykset kiinnittävät nykyisin paljon huomiota ympäristövastuuseen ja sen täyttämiseen. Ympäristö ei olekaan enää rasite, vaan oikeilla toimintatavoilla ympäristövastuu ja ympäristön huomioiminen voidaan kääntää myyntivaltiksi ja saada yritykselle positiivista näkyvyyttä.

– Rudus isona kiviainestoimijana tekee kanssamme hyvää yhteistyötä virtavesien kunnostamisessa ja ennallistamisessa. Yleisesti ottaen rakennusalalla toimivien yritysten tulisi enemmän miettiä, miten luonnonmukaista rakentamista voisi toteuttaa kaikenlaisessa rakentamisessa. Päämääränä pitäisi olla, että ympäristö on rakennushankeen valmistuttua ihmiselle ja muulle luonnolle parempi kuin se oli sitä ennen, Heikki Holsti sanoo.

 

Kuvatekstit

 

1. kutusora_rudus_kvvy

–  Kutusoraikoiden teolla pyritään vahvistamaan taimenen luontaista lisääntymistä, ympäristöasiantuntija Heikki Holsti  Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry:stä (KVVY) kertoo.

 

2. A ja 2 B kutusora_rudus

Ruduksen kutusoraa voidaan käyttää kalojen kutusoraikon tekoon. Kutusoraikon materiaalin on oltava riittävän karkearakeista ja kuohkeaa, jotta mäti säilyy siellä talven yli.

 

3. kutusora_rudus_talkoot

Virtavesien ja taimenkantojentilan parantamiseksi tehdään paljon talkootyötä. KVVY järjestää vuosittain 6–7 tapahtumaa, joihin Rudus lahjoittaa tarvittavat kiviainekset. Ruduksen kumppani Tampereen Autokuljetus Oy on mukana talkoissa hoitamalla kiviainesten kuljetuksen.

 

Lisätietoja:

Rudus Oy, Ympäristö

Ympäristöpäällikkö Terhi Rauhamäki

020 447 4090, terhi.rauhamaki(at)rudus.fi

 

Ympäristöasiantuntija Heli Kanto

040 536 6042, heli.kanto(at)rudus.fi

 

Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry (KVVY)

Ympäristöasiantuntija Heikki Holsti

050 351 9022

heikki.holsti(at)kvvy.fi

www.kvvy.fi